Sateinen marraskuun ilta saaristossa, pienellä saarella. Odottelen vanhan talon eteisessä ja katselen ikkunasta polkua, jonka talonväki on valaissut lyhdyillä vieraiden tulla. Tämän muistan,
ajattelen. Kohta astun salin puolelle lausujana aloittamaan runoesitystä Yöni ilman unta.
Yksi tapahtuman mahdollistajista, Kaarina Karjula toivottaa katsojat tervetulleiksi. Yleisössä on melkein kaikki saaren asukkaat, kai yhdeksän. Muut ovat tulleet lossilla Nauvon pääsaarelta. Salin uunissa palaa tuli. Parikymmentä katsojaa sovittelee tuoleja lomittain. Onneksi voidaan taas istua lähekkäin ja ilman maskia. Odottava hiljaisuus, musiikki alkaa, kuljen salin puolelle lämpöä hohkaavan uunin eteen.
Esityksen jälkeen iloinen puheen sorina kohoaa taas. Ainakin kolmea kieltä tunnistan. Lyhyt runoesitys kotona on hyvä syy kokoontua naapuruston kesken sateisena marraskuun iltana.
Yhteistuumin tämäkin ilta on järjestetty. Naapurusten kesken on valmisteltu myös pientä iltapalaa, teetä ja viiniä. Tarjoiluissa on saaristolaisia makuja. Vanhempi rouva tulee ojentamaan itse solmimansa kimpun syksyn saaristolaiskukkia. Senkin tulen muistamaan.
Jotkut katsojat pujottelevat rupattelevien ryhmien lomitse kyselemään minulta esityksestä. ”Kun olen teknisen alan ammattilainen, kiinnostuin tekstien viittauksista tutkimustietoon? Runoilijat siis ovat soveltaneet tietoa teksteissään.” Ilahdun ja innostun. Pidän runoista, joissa kirjoittaja avaa uusia näkökulmia ajankohtaiseen tutkimustietoon. Meillä on erinomaisia runoilijoita, jotka rohkeasti johdattelevat katsomaan omaa arjen mikromaailmaamme vinosta kulmasta tai siirtyvät laajaan kuvaan siitä, mitä universumissamme tapahtuu.
Ranskalainen herra on tunnistanut käsiohjelmasta Miia Toivion runon otsikon ”Luxembourgin puistossa” joten pysähdymme puhumaan Ranskan pikkukaupungeista. Ei tässä iloisessa ahtaudessa kannata yrittää roudata tarpeistoa autolle.
Kohta isännät istuvat näyttämölle musisoimaan. Vanhassa salissa on open mic -hetki. Odotamme, emme huolestu. Kyllä illan viimeinen lossi paikallisia odottaa.
Pimeydessä palataan metsäteitä naapuriin, yöpymispaikkaan. Olisi tietenkin pitänyt olla taskulamput mukana, hölmöt kaupunkilaiset. Ihmetellään hiljaisena nukkuvaa saarta.
Kotiteatteriesitykset ja -konsertit eivät ole koronan tuomia
Korona siirsi ensi-iltaa, jonka paikaksi oli sovittu Hakasalmen huvila. Ensi-esitys pidettiin kotonani
ja paikalla oli sallittu yleisömäärä. Ei halailtu, ei kätelty. Laseja kohoteltiin. Pohjois-Helsingissä
kotiteatteriesityksiä on kyllä järjestetty ja katsojaosallistujille on tuttua vaeltelu puistoissa ja
pihoilla yhteisöteatterin mukana. Pandemian kevennysvaiheessa toteutui esitys vihdoin
Hakasalmen huvilan ihanassa salissa. Sunnuntai-iltapäivän matinea museossa on toimiva
konsepti. Satunnainen kävijä voi saada ohimenevän kosketuksen musiikkiin tai runouteen.
Runoesitykset matalan kynnyksen tiloissa
Sami Niemisen ohjaus ja dramaturgia esitykseen Yöni ilman unta on helppo siirtää erilaisiin tiloihin. Suuntasimme esityksiä matalan kynnyksen tiloihin, kuten
asukastaloihin tai pieniin teatteritiloihin. Pidän itse suomalaisesta, laadukkaasta nykyrunoudesta,
joka voisi kiinnostaa paljon laajempaakin yleisöä, jos he saisivat kosketuksen siihen. Lavarunous ja
muut esittämisen muodot ovat tuoneet raikkaita tuulia lausuntaan, mutta on mukava kuulla, että
runoesitys on päässyt yllättämään osallistujan, joka ei aiemmin ole sellaisessa ollut. Tuntui luonnolliselta, että järjestin vielä toisen kotiesityksen naapureille, kun lämmitimme esityksen tauon jälkeen.
Lähemmäksi ei teatteri enää voi tulla
Kävin kutsumassa rappunaapureita esitykseen.
Arki-illan perhe-elämän äänet kuuluivat talossa. Alkurupattelujen jälkeen naapurit
istahtivat katsomaan esitystä, jonka jälkeen keskusteltiin hetki. Osallistujien mielestä
kulttuurielämyksen äärellä naapureihin tutustuminen oli hauska kokemus. Joillekin terveyssyyt
olivat estäneet suuremmat taideosallistumiset. ”Tämän lähemmäksi ei taide voi enää tulla”, totesi
ovinaapurini.
Esiintyjä lähelläsi / taide-elämys vailla kynnyksiä
Maaseudulla on vieläkin tapana juhlissa, syntymäpäivillä tai hautajaisissa ja tapahtumissa kutsua
paikallisia lausujia esiintymään. Joustavana ja pienimuotoisena runot ja lausunta ovat helposti saavutettavia. Olen viime vuosina seurannut monien lausujien esityksiä erilaisissa tilanteissa. Silta menneeseen suomalaiseen lausuntaperinteeseen uusin reseptein.
Artikkelin kuvat: Aimo Leskelä
