On hauskaa seurata näyttelijä Matti Ristisen somepäivityksiä ”Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia”. Runot sopivat kuultavaksi perinteisten seurantalojen saleissa. Paikalta otettujen kuvien kautta kurkistelen tyhjien talojen tunnelmaa ennen esitystä ja vilkasta rupattelua esitysten jälkeen, suomalaiseen tapaan kahvipöydissä. Muistan työvuosilta monia näyttämöitä, pirttipöytien ääressä pidettyjä neuvotteluja. Tauoilla tarjottiin usein soppaa tai ainakin juotiin kahvit.

Talojen rakentamisen aloittivat ensimmäisin palokunnat ja raittiusseurat jo 1880-luvun lopulla. Sitten paikallisin voimin valmistui seuran- ja työväentaloja. Kauniita, rakkaudella ja lähes aina talkoovoimin ylläpidettyjä rakennuksia, jotka ovat osa suomalaista rakennus- ja kotisseutuhistoriaa. Ne edustavat vapaan sivistystyön ja kansalaistoiminnan merkitystä: kokouksia, keskusteluja, näytelmäryhmiä, musiikkia, liikuntaa, kangaspuiden kolketta ja tietysti runonlausuntaa.
Runonlausuntaa-kiertue muistuttaa, vuosikymmeniä toimineiden talojen merkityksestä maaseudun yhteisöille ja talkoohengelle. Eikä tarve toimia yhdessä ole kadonnut kaupungeissakaan, vaikka yksilökeskeisyys on lisääntynyt.

Huomaan asuvani alueella, jossa on sekä perinteisiä, että uudempia taloja kaupunkilaisten kokoontumisiin. Perinnettä edustaa VPK-talo, joka toimii mm. liikuntapaikkana. Työväentalossa toimii nykyään Nukketeatteriyhteisö Metropolitan puppets, tervetullut lähiteatteri. Molempien talojen taustavoimana on edelleen yhdistys. Tiloja vuokrataan myös juhlatilaisuuksiin. Kaupungit ja kunnat ovat tulleet mukaan järjestämään toimintatiloja asukkaille. Stadin yhteisötaloja hallinnoidaan kaupungin hyvinvointipalveluina. Asukkaille ilmaista toimintaa, jonka suunnittelussa asukkaatkin ovat vahvasti mukana.
Tapahtumien talo ihmisten hyvinvoinnin tukena – jaettuja elämyksiä, yhdessä oppimista
S-marketin kyljessä on meidän tapahtuma/kulttuuritalo. Kauppareissuun voi yhdistää käynnin kirjastossa, konsertissa, jumpassa tai työväenopiston kursseilla. Talo eroaa muista Helsingin kulttuuritaloista siinä, että sitä hallinnoidaan osallistavan toiminnan suunnittelun mukaan. Kaupungin puolelta ovat yhteistyössä kulttuuritoimi, nuorisopalvelut, kirjasto ja työväenopisto, jotka toimivat tiloissa. Asukkaiden mielipiteitä otettiin huomioon jo talon suunnitteluvaiheessa. Nyt paikallisia on mukana toimijoina ja tuottajina. Olen yksi talon neuvottelukunnan asukasedustajista. Vuosittain alueen asukkailta kerätään ehdotuksia ja mielipiteitä. Usein neuvottelukunnan keskusteluissa pohdimme yhteisöllisyyden ja osallistumisen toteutumisen periaatteita ja keinoja. Miten tavoitamme mahdollisia käyttäjiä? Keille tapahtumia suunnataan? Haasteita kaupungeissa ovat mm. kiireinen arki ja viestinnässä tapahtumien runsaus.
Aktiivisen kansalaistoiminnan tukemista
Toukokuussa pidettiin jälleen talon avoin foorumi. Sain pyynnön esittää keskustelujen lomassa muutamia runoja yhteisöllisyydestä, kohtaamisesta ja osallisuudesta. Otin tehtävän innostuneena vastaa, sillä kiinnostavinta minusta on paneutua tekstien etsimiseen. Pidän suomalaisten nykyrunoilijoiden teksteistä. Valitsin Anja Erämajan ja Veera Antsalon runoja lähiöiden rakentumisesta ja naapuruudesta. Tietämisen ja ymmärtämisen sekä erilaisuuden hyväksymisen vaikeuteen löysin otteita Risto Ahdilta ja Pauli Tapiolta. Mukavasti runot avaavat yllättävän, koukuttavan näkökulman käytyyn keskusteluun, pysäyttävät. Ne tiivistävät sanottavan pariin lauseeseen, ehkä liittävät arkiseen tilannekuvaukseen huumoria. Hyvät runot sopivat asia-aiheidenkin lomaan . Sitten otettiin lisää kahvia ja keskustelut jatkuivat.
Eläkeläiset neuvottelivat kylätalon asukkaiden käyttöön
Toinen kokemukseni toukokuulta yhdistää yhteisön kokoontumisen ja runonlausunnan, maaseudun kylätalolla. Olin ohjannut paikalliselle lausujalle runoesityksen, jonka esityspaikkana oli tietysti viihtyisä kylätalo. Katsomo täyttyi ja tunnelma oli iloisen odottava. Eläkkeensaajien paikallisyhdistyksen talkooväki oli tullut jo aiemmin aamupäivällä ja siirtänyt tuolit katsomoksi. Kahvipöytä oli kauniisti katettu ja pullat tuoksuivat. Joku muisteli, ettei talossa olekaan aiemmin esitetty runoja. Yleisö hiljeni, odoteltiin esityksen alkua.
Tämän hämäläisessä maaseututaajamassa sijaitsevan kylätalon tarina on osoitus edelleen elävästä talkoohengestä ja aktiivisen kansalaistoiminnan merkityksestä. Kuntaliitoksessa kunnasta tuli osa kaupunkia. Kirjasto siirrettiin palvelukeskukseen ja kaupunki päätti myydä tyhjilleen jääneen kirjastotalon tarpeettomana. Paikallinen eläkeläisyhdistys haki uutta kokoontumistilaa, ja otti pikaisesti yhteyttä kaupunkiin. Vauhdittaakseen neuvotteluja asukkaat aloittivat allekirjoituskampanjan (adressit.com), jossa vaadittiin entisen kirjastotalon säilyttämistä asukkaiden käyttöön. Adressi täyttyi nimistä ja lopulta kaupunki suostui pitämään talon kyläläisten käytössä. Lisäksi kaupunki remontoi tilaa. Loput kunnostustyöt eläkeyhdistys on tehnyt talkoilla. Yhdistys hoitaa tilaa ja sen vuokrauksia. Kylätalosta on tullutkin suosittu kokous- ja juhlapaikka.
Runoesityksen yleisö seuraa tarkasti, naurahtelee, huokailee. Runojen kautta puhuvat maaseudun ihmiset. Kuulijat tunnistavat runoissa viime vuosikymmenien elämänmuutoksia, haikeutta. Ammatit ja palvelut muuttuivat, karjanhoito ja maanviljelys on vähentynyt. Nykyrunoilijat kirjoittavat edelleenkin suomalaisesta luonnosta, kuvailevat eläimiä, pohtivat ilmasto- ja ympäristökysymyksiä. Mietin, kuvaillaanko runoissa ihmisiä, elämää ja työtä maaseudulla. Kuka kertoisi emännän, tai maaseutuyrittäjän, kuten nykyään pitää sanoa, huolista ja haaveista? Se voisikin olla uuden kirjoituksen aihe.
Kulttuuri ja taide ei ole ylellisyyttä, vaan hyvinvoinnin tukemista. Paljon vapaaehtoistoimintaa ja talkoita tarvitaan, huolenpitoa yhteisistä rakennuksista, soppaa, kahvia ja pullaa. Niin mahdollistetaan kokoontumisia taide-elämysten äärelle eri puolilla maata. Hyvää jatkoa runokiertueelle!
LINKKEJÄ TEKSTISSÄ MAINITTUIHIN TALOIHIN:
Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia:
Pakilan työväentalon uudet käyttäjät:
Maunula-talo osallistava budjetointi:
Maunulan yhteisötalo Saunabaari: