9.3.2025
Tämä artikkeli on julkaistu Suomen Lausujain Liiton, Kirjoituksia kentältä -sivuilla.
Runokahvilan runomenun idean toivat Helsingin työväenopistoon teatteriopettaja Ulla Tarvainen ja kirjoittajaopettaja, dramaturgi Katariina Kaarlela.
Opiston esittävän taiteen opettajat ovat eri kokoonpanoissa ylläpitäneet Runokahvilaa vuosien aikana Opistotalossa ja STOA:ssa.
Liiton jäsenistä mukana ovat olleet puheen ja lausunnanopettajat Iiro Kajas, Päivi Kangas ja Marjo Ventola.
Runomenun idea on yksinkertainen.
Sisustetaan kahvila. Interiööri saa olla kodikas: pöydällä valkoiset lakanat tai italialaiset punaruutuiset pöytäliinat tms., kahvi- ja teetarjoilu.
Menun tarjoilevat hovimestari ja tarjoilijat. He ovat pukeutuneet rooleihin sopivasti. Hovimestari ottaa vastaan runotilaukset ja ojentaa ne tarjoilijoille.
Menussa tarjoillaan alku-, pää- ja jälkiruoka.
Alkuruokana esim. Tiihonen jäillä, Ripaus metsää a la Sinivaara, äänellinen drinkki Ruusumalja.
Pääruokana Spyttis Arskan tapaan, Cafe Carpelan, Yön yli haudutettua Kontiota tai kieltä Beckettin tapaan.
Jälkiruokana voi olla esim. runokonvehti: pikkulapulle kirjoitettu aforismi kotiin vietäväksi.
Runokahvilassa on luonnollinen pieni puheensorina. Kaksikin tarjoilijaa voi olla yhtaikaa puhumassa runoaan eri pöytäseurueille.
Annosten tulisi olla suht pieniä, vain 2–3 min. kokoisia.
…
”On antoisaa puhua asiakkaalle läheltä.”
En voi lausumalla lausua, vaan ehkä enemmänkin puhun runon. Ja vain tekstin, en jää keskustelemaan tai höpöttelemään asiakkaiden kanssa, paitsi joskus.
Viimeisimmässä kahvilassa esitin kahdelle rouvalle Carpelanin rankahkon runon, jossa mies lyö vaimoaan, kaikki salaavat toisiltaan arkensa kipeyksiä, lapset pidetään sisällä, mistä he ikkunoiden takaa katselevat pihaa ja naapureita.
Ruokalajin jälkeen tuli vähän hiljaista. Poistuin hakemaan seuraavan pöytäseurueen annosta. Myöhemmin vilkaisin rouvia ja kysyin, oliko kahvi liian vahvaa. ”Olihan se, mutta juuri sellaistahan on elämä”, vastasivat.
Minulle Runomenyyssä kiinnostavaa on läheisyys, henkilökohtaisuus. Se on vereslihaisempaa hommaa kuin lavalta esittäminen, siksi opettavaista.
- Päivi Kangas
Runokeikalla Pop up -kahvilassa
Sain ensimmäisen kokemukseni runomenusta esitysmuotona liittyessäni kahvilan esiintyjätiimiin Helsingin Työväenopiston Sivistyksen yön tapahtumassa. Kahvilamme täyttyi välittömästi ja runoannosten tilauksia tehtiin runsaasti. Yleisö otti asiakkaan roolin rennosti ja osallistui vuoropuheluun kahvilahenkilökunnan kanssa.
Osallistujien määrä ja heidän innokkuutensa oli jopa hämmentävää, vaikka olen tottunut lausujan ja kuulijan kohtaamisiin perinteisen näyttämön ulkopuolella.
”Istuuko pöydässä yksi asiakas, vai esitänkö koko seurueelle?”
Teatteriopettajana olen kiinnostunut esitysmuotojen tutkimisesta pedagogisesta näkökulmasta. Samoin kuin Päivi, huomasin runotarjoilun keskellä tekeväni havaintoja omasta toiminnastani ja asiakkaiden reaktioista: Istuuko pöydässä yksi asiakas, vai esitänkö koko seurueelle. Millaisia kohtaamisia syntyy? Muuttuuko esitykseni? Miten olen läsnä juuri näille kuulijoille, kun ympärillä on puhetta ja naurua? Miltä tuntuu esittää sama runo useita kertoja peräkkäin? Miten vaihdan pikaisesti seuraavan runoannoksen tunnelmaan?
Opistojen lausunnanopetus perustuu paljolti ryhmässä oppimiseen. Taideopetuksen luonne on tutkivaa yhteisluomaa. Opitaan toisilta ja toisten kanssa. Runomenussa suunnittelua tehdään yhdessä. Esitystilanteessa lausuja on yksin, lähellä yleisöään. Runot ja yleisöt vaihtuvat nopeasti. Hengästyttävän ihana kokemus.
- Marjo
Runotarjoilijat
Päivi Kangas ja Marjo Ventola
